3.2.2012

Mistä näitä lankoja oikein tulee?

Ahdistus. Mitä teen näillä kaikilla langoilla? Lankavarastot ihan täynnä ja en ole edes (suuri) lankahamsteri. Yritin siivota, että saan langat jotenkin johonkin mahtumaan, mutta ei ne vain mahdu. Löysin esimerkiksi petroolin väristä akryylilankaa 600g. Eikä mitään hajua mitä olen siitä meinannut tehdä. Varastot saivat viime viikolla vahingossa lisää täytettä, kun Novitan Rose Mohairia sai halvalla. Yksi pulma siis lisää, pitää keksiä niistä tehtävää. Alla olevaa mallia katselin Novitan lehdestä syksyllä 2011, ehkäpä se päätyy to do- listalle. Keskellä olevat värit voisi toteuttaa jostain muusta langasta kuin mitä ohjeessa on.

Kuva Novitan sivuilta

Kiinnostaisi tutustua myös paremmin Sanna Vatasen Neulo. Virkkaa. Kirjo. Jämälangasta! - kirjaan. Sieltähän voisi löytyä hyviä vinkkejä lankavaraston pienentämiseen. Itsellä ainakin on aivot ihan tukossa tästä lankapaljoudesta, ei osaa miettiä mitenkään fiksusti.

Ja se keltainen villapaita. Se on vieläkin odottelemassa kasaan ompelua tuolla laatikossa. Mistä löytäisi inspiraation sen kasaamiseen?

Jotain hyötyä oli kuitenkin tästä avautumisesta, päätin tehdä tuon tunikan keltaisena. Olisi jotain piristävää väriä kevääseen kaikkien mustien vaatteiden keskellä. Nähtävästi olen innostunut oikein kunnolla keltaisesta väristä, nimittäin nyt on päättelyä vaille keltainen pipo ja lapaset. Pitää viikonloppuna pitää päättely- ja inspiraatiotalkoot. Kesken on juuri nyt uusien kärkien neulominen vanhoihin rikkikuluneisiin villasukkiin, omiin sekä siskon.

1 kommentti:

  1. Mäkin aina ostelen lankoja enkä edes tiiä mitä niistä tekisin. Sitten ku nään kivan ohjeen jossain ni tilanne on et mä en haluu tehdä työtä niistä langoista mitä kotoo löytyy.

    VastaaPoista