25.11.2011

Kukkuu

Oho. Onpas pitkä aika siitä kun viimeksi olen tänne kirjoitellut.
Kameran surkeus ja valon puute on vaikuttanut aika paljon postaamiseen. Kameralla ei saa millään hyviä kuvia ja se ottaa pattiin. Kamera-asiaan tulee onneksi pian muutos, saan etukäteisjoululahjaksi järkkäriin akkulaturin. Kohta siis tiedossa toivottavasti parempia kuvia.

Joulukortit tuli tänä vuonna väsättyä lokakuun puolella.
Korteissa en tykkää hienostelusta, suosin ennemminkin yksinkertaisuutta.




Tässä kortissa on kaikki kierrätettyä. Enkeli on leikattu viime jouluisesta lahjapaperista. Punainen kartonki on dvd-pakkauksen kuori ja toinen pahvi taisi olla jostain elintarvikepakkauksesta. "Kierrätettyjä" kortteja on siinäkin mielessä mukava tehdä, että saa etsiä sopivaa materiaalia.

7.11.2011

Ahkerointia

Joululahjoja täällä väsätään kovaa vauhtia. Ja toivotaan että ehtii tehdä kaiken mitä pitääkin.


Tuossa jotain kurkistusta mitä on menossa. Paljoa ei oikein uskalla lahjoista vielä paljastaa.. Multa ei löytynyt 2,5 mm neulepuikkoja, niin pitää käyttää sukkapuikkoja. Puikkojen päihin tungin läpivientikumit ettei silmukat lähde karkuteille.

Villapaitakin on edennyt pingoitusvaiheeseen, kappaleethan ovat olleet valmiina ties kuinka kauan. Nyt pitäisi saada sitten paita enää ommeltua kasaan.

4.11.2011

Pitsiset polvisukat

Kiirusta on nähtävästi pidellyt.
 Sukat tulivat valmiiksi alkuviikosta, mutta en saanut kuvaussessiota aikaiseksi aiemmin. Nämä ensimmäiset pitsisukat halusin tehdä ettei sääriä palella syksyisellä ilmalla. Mukava oli tehdä jotain muuta kuin pelkkää sileää. Pitsikuvio itsessään oli helppo ja sen oppi nopeasti ulkoa, sukkia pystyi neulomaan elokuvia katsellessa. Insipraatiokin riitti hyvin kun sukat valmistui todella nopeasti ja päättelykin sujui ilman hampaiden kiristelyä.


Malli on Novitan Sukkalehdestä. Ohjeessa oli käytetty seiskaveikkaa, mutta vaihdoin langaksi Dropsin Fabelin ja tein varsista pidemmät. Halusin polvisukat, joten en tehnyt joustinneuletta pitsineuleen seuraksi, niinkuin ohjeessa, vaan tein sileää että sain kavennukset paremmin.